perjantai 11. maaliskuuta 2011

Poikasten kasvua ja uusien tulokkaiden odottelua

Poikaset ovat selvinneet viiden viikon ikään hyvin. Niitä on vielä paljon elossa ehkä noin 70. Erottelin tänään 15 isointa poikasta omaan akvaarioonsa kasvamaan, etteivät ne kiusaa pienenpiään. Päivitin myös varsinaisen poikasaltaan kokoa isompaan, 20 litrasta 40 litraan. Siirsin myös kokeeksi noin kaksikymmentä poikasta seura-akvaarioon kokeilemaan selviytymistä. Hyvin ne tuntuvat siellä pärjäävän, mitä nyt vähän aikuiset taistot niitä ensin ajoivat takaa. Isoimmilla poikasilla on selkeät värit, jotka kyllä varmaan muuttuvät vielä. Osa on myös jo alkanyt kasvattamaan pyrstöjä. :) Vielä on poikasilla valloilla punainen väri, sekä osalla myös mustaa, mutta oikeastaan kaikilla on mustat evienreunukset. Tosin noiden värien päälle pitäisi tulla vielä aika paljonkin myöhemmin dragon värikerros. Nuo syövät jo suurimmaksi osaksi samaa raeseosta mitä syötän aikuisillekkin kaloille. Pienimmät saavat vielä lisänä cyclop eezeä ja Dubla-Rin S ruokia.

Sunnuntaina pitäisi tulla nastamuumiolta uusia kaloja. Saa nähdä mitä kivaa paketeista palastuu. Toivottavasti tulevat kunnossa perille. Kuvia tulokkaista ja poikasista on tulossa jo ensiviikon aikana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti